lauantai 2. toukokuuta 2009

unelmieni matkakohteet.

Aamulla herättyäni söin hieman aamupalaa, katsoin muutaman ohjelman digiboksilta ja istahdin koneelle lukemaan lempiblogejani. MouMoun blogissa minua odotti iloinen yllätys: minut on haastettu ensimmäistä kertaa!

Haasteen säännöt:
- Valitse 5 paikkaa kuvineen missä haluaisit käydä. Voi olla mikä paikka tahansa, vaikkapa Jäämeri tai sitten Tokio.
- Jos haluat, voit vielä kirjoittaa jotain valituista paikoista.
- Lopuksi vielä haasta 5 muuta bloggaajaa tekemään haaste.

Kohteet ovat satunnaisessa järjestyksessä, sillä en tiedä minne haluaisin matkustaa ensimmäisenä, mutta käytännössä listani näyttää siis tältä:


1. Kreikka

RAKASTAN kreikkalaista ruokaa, mihin olen päässyt tutustumaan yhdessä Lappeenrannan parhaista ravintoloista, kreikkalaistyylisessä Tassoksessa. Hyvän ruoan ystävänä haluan matkustaa kyseiseen maahan ja päästä syömään aitoa kreikkalaista ruokaa. Tämän lisäksi haluan päästä tutkimaan vanhoja temppeleitä ja raunioita, sillä olen jo hyvin pitkään ollut kiinnostunut antiikin Kreikasta ja sen mytologiasta. Ja eipä Välimeri ja lämmin ilmastokaan haitaksi ole..


2. Saksa

Aloitin tammikuussa saksan kielen opinnot, jotka ovat edenneet hyvällä menestyksellä. Tänä keväänä olen lähes joka keskiviikko istunut saksan luokassa innokkaana (ja unisena) valmiina oppimaan uutta, ja olen itsekin yllättynyt siitä, miten paljon kyseinen kieli ja maa kiehtoo minua. Haluaisin kovasti päästä harjoittelemaan saksan puhumista, ja lisäksi esimerkiksi Berliinistä ja Münchenistä löytyy varmasti paljon nähtävää. Hampurissa taas voisi käydä syömässä oikean hampurilaisen.... Olenko oikeasti näin paljon ruoan perään?



3. New York

New York, New York.. Onhan Jenkkeihin päästävä käymään jossain vaiheessa elämää. New York on kaupunki, joka ei koskaan nuku ja josta löytyy jokaiselle jotakin - oli se sitten shoppailua, nähtävyyksiä, kulttuuria tai ruokaa. Olisi mahtavaa käydä Broadwaylla katsomassa jokin musikaali ja shoppailun lomassa seisoskella hetki Times Squarella!


4. Italia

Romanttinen Italia olisi unelmalomakohde, sinne voisin mennä vaikka tulevaisuudessa häämatkalle! Rooma, Milano, Venetsia, Gardajärvi... lisäksi kaikki kuulostaa niin kauniille italiaksi puhuttuna (olen muuten opiskellut sitäkin). Välimeren ilmasto, historiaa, muotia ja italialainen keittiö, tykkään! Jos hyvin käy niin pääsen jo syksyllä vierailemaan Italiassa, sillä eräs ystäväni lähtee syyslukukaudeksi vaihtoon Milanon lähistölle. Toinen lukuisia kertoja Italiassa lomaillut ystäväni taas on suositellut lämpimästi italialaisia jäätelöjä, ne ovat kuulemma pala taivasta.



5. Venäjä

Venäjä on maana niin erilainen kuin Suomi, joten siellä käyminen olisi ehdottomasti mielenkiintoinen kokemus. Suomen itärajalla asuessa ei voi välttyä kontaktista venäläisten turistien kanssa ja Lappeenrannan kaupunkikuvassa näkyykin heitä yhä enemmän ja enemmän. Minulla on heistä niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia, mutta uskoisin matkan Venäjälle avaavan hieman minun silmiäni ja oppisin ymmärtämään venäläisiä ja heidän kulttuuriaan paremmin. Mungolifen Annan postaus samaisesta asiasta oli hienosti kirjoitettu kuvaus Venäjästä, ja sain jo pelkästään siitä todella paljon irti.



Kuvat täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Tällä kertaa en haasta ketään, sillä haaste on kiertänyt jo aika monessa blogissa. Ensi kerralla sitten :)

1 kommentti:

MouMou kirjoitti...

Anna postaus oli kyllä hyvä kimmokse Venäjälle lähtöön.:)