torstai 16. huhtikuuta 2009

huippumallia hakemassa

Katsoin tänään Suomen Huippumalli haussa 2. kauden ensimmäisen jakson uusintana Neloselta. En yksinkertaisesti tajunnut, että ohjelma alkaa juuri tänä maanantaina, vaikka tiesin, että

A) ensimmäinen jakso näytetään 13.4.2009, koska
B) Nelonen on mainostanut sitä ahkerasti jo kuukausien ajan ja
C) osaan AC/DC:n biisin sanat ulkoa.

Tässä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten muistan päivämäärät hyvin, mutta olen välillä niin pihalla siitä, mitä päivää eletään, joten loppujen lopuksi missaan jotakin.

Ensimmäisen jakson perusteella valitsin jo oman suosikkini, Nannan, joka on myös Nelliinan suosiossa. Tyttö on yksinkertaisesti niin näyttävä ilmestys, ja ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa hyvin aidolta ihmiseltä, joka ei pelkää olla oma itsensä kameran edessä. Hänen tyylinsä oli rento ja omintakeinen, mistä tykkäsin myös. Lisäksi tytön asenne vaikeita asioita kohtaan oli mielestäni kohdallaan - kaikesta (korkkareilla kävelystäkin) selviää, kunhan harjoittelee ahkerasti.


Nannan lisäksi seuraan myös Inkan ja Suvin liikkeitä.


Inka on kaunis ja mielenkiintoisen oloinen tyttö, josta löytyy samalla hieman mystiikkaa. Onkohan se sitten jonkinlaista Lapin mystiikkaa, sillä jos minun olisi tämän kuvan perusteella pitänyt arvata, mistä hän on kotoisin niin olisin jostain syystä arvannut Rovaniemi. Eipä olisi voinut mennä enempää metsään!

Suvilla taas on pituutensa ja kroppansa puolesta loistavat edellytykset mallin uralle, ja tässä kuvassa sen näkee. Stailauskin on erittäin onnistunut. Ensimmäisessä jaksossa hän kuitenkin vaikutti vielä aika ujolta, mutta jos hän saa kerättyä lisää itseluottamusta ja oppii heittäytymään niin tässä on potentiaalia vaikka muille jakaa!

Seuraavaa jaksoa odotellessa.. :)

Kuvat täältä.

Ei kommentteja: