perjantai 30. huhtikuuta 2010

irtiotto.

Blogini on nyt hieman yli vuoden vanha, ja oli todella hauskaa lueskella arkistoista juttuja viime vuoden vapusta. Tänä vuonna aion alkuillasta grillata kaikkea maukasta (pekoniherkkusieniä) hyvässä seurassa ystäväni luona, jonka jälkeen siirryn rellestämään Skinnarilan vapaavaltioon toisen ystäväni kanssa. Illasta ei siis voi tulla muuta kuin onnistunut, säästä viis.



Onhan se kurjaa, että tänä vuonna vappu on sateinen ja pilvinen, mutta ei anneta sen haitata. Eihän haalarikansa ole sokerista tehty! Yllä olevassa kuvassa tunnelmia viime vuodelta vappupäivän piknikiltä, jonne ollaan menossa, ellei taivaalta sada sammakoita.

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!

torstai 29. huhtikuuta 2010

the oscars 2010.

Kirjoitanpa tämän postauksen nyt alta pois, jotta saataisiin tälle blogille jotain muutakin sisältöä kuin pelkkiä iltapukuja. Itsehän en kyllästy näihin koskaan, mutta lähinnä olenkin huolestunut mahdollisista lukijoistani!

Oscareiden punaisella matolla nähtiin luonnollisesti paljon pukuloistoa, ja mielestäni suuria floppeja ei tällä kertaa edes ollut. Tai sellaisia en ainakaan Internetin kuva-arkistoista löytänyt.. Heittäydyin näet mukavuudenhaluiseksi, enkä tällä kertaa katsonut punaisen maton lähetystä livenä. No joka tapauksessa, oikeastaan kaikki puvut miellyttivät minun silmiäni, vaikka en kyllä osaa vieläkään päättää mitä mieltä olen Charlize Theronin puvusta.

Valitsin punaiselta matolta omat suosikkini, jotka eivät ole järjestyksessä tehtävän mahdottomuuden takia. Ei liene yllätys, että puolet listalleni päässeistä näyttelijöistä olivat ehdolla, hehän joutuvat miettimään pukeutumistaan vielä tarkemmin kuin muut juhlijat.

CAMERON DIAZ


Cameron näyttää tässä Oscar de la Rentan puvussa häikäisevän kauniilta, eikä sitä minusta tarvitse perustella sen enempää. Kullanhohto nyt vain sattuu olemaan vaalean Cameronin juttu.

ELIZABETH BANKS



Versacen luomuksen väri sopii vaaleahipiäiselle Elizabethille täydellisesti. Alaosan röyhelöt tuovat pukuun hempeyttä, ja koko tyyli on kaunis ja eteerinen. Tällaisessa puvussa voisin itsekin lähteä Oscareihin.

CAREY MULLIGAN



Ensimmäistä kertaa ehdolla ollut Carey valitsi Pradan mustan, jalat paljastavan iltapuvun. Voin kuvitella, että tämä puku jakaa mielipiteitä, mutta minun mielestäni puku on edistyksellinen ja hienostunut. Ettäs tiedätte.

MAGGIE GYLLENHAAL



Tämä Dries Van Notenin puku tuo printillään mieleen tropiikin. Väri sopii Maggielle loistavasti ja taas pääsen sanomaan, ettei Maggie lähtenyt gaalaan sillä "helpolla prinsessaunelmapuvulla", vaan valitsi omaan tyyliinsä sopivan puvun. Tulokset puhuvat puolestaan.

RACHEL McADAMS



Tarjolla eteeristä keijukaistyyliä Rachel McAdamsin tyyliin. Elie Saabin vedenvärinen unelma on samaan aikaan muhkea ja henkäyksen kevyt. Katsokaa nyt tuota, kaikessa yksinkertaisuudessaan puku on äärimmäisen kaunis katseenvangitsija.

SANDRA BULLOCK



Viimeisenä, muttei vähäisimpänä esittelen vuoden parhaan naispääosan näyttelijän asukokonaisuuden. Sandra valitsi Oscareihin Marchesan metallinhohtoisen samettipuvun, joka on ainakin minusta sanoinkuvaamattoman upea. Soraääniä ei kuunnella, vaikka tuskin sellaisia edes ilmenee.

Loppuekstrana haluan esitellä vielä kaksi kokenutta näyttelijää, jotka ovat molemmat upeita ilmestyksiä - ilman lisäystä iästään huolimatta. Helen Mirren Badgley Mischkassa ja Meryl Streep Chris Marchin luomuksessa voisivat varastaa valokeilan keneltä tahansa nuoremmalta näyttelijältä milloin vain.




Se siitä palkintogaalakaudesta. Syksyllä palaan näihin asioihin Emmy-gaalan merkeissä, mutta siihen on vielä pitkä aika. Enää ei ehdi haaveilemaan talven iltapuvuista, sillä kesä on pian täällä!

Kaikki kuvat täältä.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

hienostelua.

Missasin täysin alkuvuoden palkintogaalat, sillä suurin osa niistä osui juuri Perun matkani ajalle. Matkan aikana en luonnollisestikaan pyörinyt netissä tutkimassa julkkisten iltapukuvalintoja, vaan keskityin oppimaan ja nauttimaan perulaisesta kulttuurista. En kuitenkaan tahdo kokonaan sivuuttaa gaalapukeutumisen ruotimista, joten esittelen tässä kohtaa omia suosikkejani Golden Globeista ja SAGeista. Oscareihin palaan hitusen myöhemmin, niistä on kumminkin enemmän sanottavaa.

GOLDEN GLOBE AWARDS


Omiksi suosikeikseni näissä kekkereissä nousivat Chloë Sevigny, Ginnifer Goodwin, Anna Paquin, Olivia Wilde ja Maggie Gyllenhaal.


Jännittävää, että Chloë ylsi listalleni, sillä en yleensä ymmärrä hänen tyyliään, vaikka sitä monet ylistävätkin. Tällä kertaa Chloë valitsi hempeän röyhelöisen iltapuvun, ja minusta se oli yksi illan onnistuneimmista tyyleistä. Ikisuosikkini Ginnifer taas juhli nuorekkaassa ja pirteän värisessä cocktail-mekossa - pisteet kotiin.

Anna Paquin on häikäisevä Stella McCartneyn luomuksessa. Olen muuten alkanut seurata True Bloodia televisiosta ja jäin siihen heti koukkuun (ei kyllä liene yllätys). Olivia Wilden yksinkertaisen kaunis puku luottaa kimallukseen, ja mikä hienointa, se huutokaupattiin gaalan jälkeen ja tuotot lahjoitettiin Haitin avustamiseen. Maggie puolestaan pääsi listalleni modernilla lohenpunaisella merenneitopuvullaan ja kyvyllään ottaa muotiriskejä.

SCREEN ACTORS GUILD AWARDS

Kolmen kärki SAG-gaalasta sisältää Diane Krugerin, Kate Hudsonin ja Sandra Bullockin.


Dianen keltainen puku on ihanan erilainen, mutta siluetiltaan äärimmäisen hienostunut ja tuo mieleen vanhan Hollywoodin. Maggien tavoin hän ei pelkää ottaa riskejä muodin suhteen ja useimmiten se kannattaa - kuten nytkin.

Kate Hudson on aina kuulunut suosikkeihini tyylin suhteen, ja eikä hän pettänyt tälläkään kertaa. Valkoisessa puvussa on hieno hopeinen yksityiskohta ja avoin selkä tasapainottaa hyvin peittävää etuosaa. Sandra Bullock puolestaan pukeutui Alexander McQueenin virtaviivaiseen luomukseen. Puku on aivan upea ja kokonaisuudessaan tyyli on hyvin onnistunut.

Seuraavassa postauksessa sitten Oscareiden parhaat!

Kuvat täältä.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

kumpparit.

Näin keväisin loskan ja veden valloitettua kadut ryhdyn ikävöimään kumisaappaita. Omistan yhdet pitkävartiset kumisaappaat, jotka toimivat äärimmäisen hyvin esim. mudassa ja metsässä, mutta minulla ei ole ollenkaan kaupunkikäyttöön sopivia saappaita.

Ratkaisu on kuitenkin helppo: minun on vain käveltävä kauppaan ja ostettava Hai-saappaat. Ne ovat suloiset ja katu-uskottavat herkullisissa väreissään, ja jos ne kerran ovat kelvanneet vuosikymmenien varrella lukuisille ihmisille, niin miksei minullekin? Pakko saada Hait.


Kuvat täältä.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

fashion against aids.

Muutamassa lukemassani blogissa on jo ehditty ilmoittamaan H&M:n suunnitelmista lanseerata jälleen toukokuun alussa Fashion Against AIDS-hyväntekeväisyysmallisto, jonka tuotoista 25% lahjoitetaan HIV-organisaatiolle. Mielestäni mallisto näyttää äärimmäisen lupaavalta, ja sytyttää sata kertaa enemmän kuin aiempien vuosien julkkisdesignit - myynnin kanssa tuskin on ongelmia.

Alla olevasta kollaasista löytyvät omat suosikkini - unelmoin erityisesti tuosta kiiltävästä takista.


Kuvat täältä.

torstai 1. huhtikuuta 2010

tervehdys.

Hei vain pitkästä aikaa!

Koulukiireet, matkailu ja harrastukseni ovat hallinneet elämääni kiitettävästi tämän vuoden puolella, joten bloggaaminen on harmikseni jäänyt turhan vähäiselle huomiolle. Kirjoitettavaa olisi niiiiin paljon, mutta vapaa-aikaa rajoitetusti. Haluan kuitenkin elvyttää blogini ylipitkästä talvihorroksesta, ja nyt rentoutuessani Saariselällä perheen parissa tunsin oikean hetken koittaneen. Tästä se taas lähtee!

On muuten ihanaa, että kevät on tuloillaan! Täällä Lapissa lunta on vaikka muille jakaa, mutta elättelen toivoa, että pääsiäisen jälkeen Lappeenrannassa uskaltaisi jo hypätä pyörän selkään koulumatkan ajaksi. Minä, pyörä ja lumi/jää/loska ei vain sovita yhteen, testattu on.